En tiedä vieläkään, onko kukaan oikeastaan eksynyt lukemaan tätä, mutta aion jälleen pakottaa osan ajatuksistani selkeämmiksi hahmoiksi muutamien hauraiden kirjainten avulla. Minä en kirjoita tietokoneella kovin nopeasti, mutta minusta on hauska katsella, kun pikkusiskoni kirjoittaa. Se on kiehtovaa – hänen sormensa hyppivät näppäimeltä toiselle aivan kuin sattumanvaraisessa järjestyksessä. Kirjaimet seuraavat toisiaan niin nopeasti, että vain sormien liikettä seuraamalla sanoista ei voi saada selvää. Samalla tavoin kuin ääntä kuulematta ei pianonsoittoa katseleva ihminen, ellei ole loistava muusikko, voi tietää onko kyseessä vain sekavaa räpellystä vaiko soljuvaa, kaunista musiikkia.
Harhauduin jälleen sivupoluille. Minun piti varoittaa teitä. Pikkusiskoni on näet aloittanut myös päiväkirjan kirjoittamisen, internetissä hänkin. Olen huolissani siitä, sillä hänen näkemyksen minusta eivät ole, öh, aivan yhtenevät omieni kanssa. Siitä huolimatta hän pyysi minua linkittämään “bloginsa” (en pidä uudissanoista) omaansa, ja siksi teen niin, vaikka pelkäänkin sinne eksyvän puolesta. Varoituksen sana: pikkusiskoni on pelottava. Liiankin.
Seuraavalla kerralla aion kirjoittaa jälleen pidemmälti. Kevät ja lämpö ovat vain tehneet minua hajamieliseksi ja raukeaksi.
